Vuosisadan pankkikavallus

· Lindhardt og Ringhof (Saga Audiobooks) · მთხრობელი: Teemu Mäkinen
აუდიოწიგნი
49 წთ
შეუმოკლებელი
მისაღები
რეიტინგები და მიმოხილვები დაუდასტურებელია  შეიტყვეთ მეტი
გსურთ 4 წთ-იანი ნიმუში? მოუსმინეთ მას ნებისმიერ დროს, ხაზგარეშე რეჟიმშიც კი. 
დამატება

ამ აუდიოწიგნის შესახებ

Idmanin kavallusjuttu oli vuonna 1912 paljastunut Pohjoismaiden suurin pankkipetos, jossa Suomen Yhdys-Pankin Tampereen konttorin johtaja Nils Idman kavalsi kymmenen vuoden aikana noin kymmenen miljoonaa silloista markkaa. Summa vastasi yhdeksää prosenttia tuon aikakauden Suomen suuriruhtinaskunnan
budjetista. Nykyrahaksi muutettuna tappiot olivat noin 30 miljoonaa euroa. Tämän suurkavalluksen johdosta koko Tampereen elinkeinoelämä joutui kiehumatilaan ja sekaisin, sillä Idman oli jo ammattinsakin puolesta monella tavalla kytkeytynyt paikkakunnan liike-elämään. Aivan viime vuosia lukuun ottamatta hän oli nauttinut sen piirissä rajatonta luottamusta ja kunnioitusta. Kavaltamansa rahat hän käytti ilmeisesti pääasiassa keinotteluun. Silti monet pitivät häntä myös hyväntekijänä. Idman tuomittiin tekosistaan 15 vuodeksi vankeuteen. Pankin pääjohtaja joutui eroamaan. Idmanin veli teki konkurssin ja joutui myymään omistamansa Hatanpään kartanon maineen Tampereen kaupungille. Pohjolan poliisi kertoo -sarja sisältää laajan valikoiman todellisia rikostapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Henkeäsalpaavissa tarinoissa uppoudutaan Pohjolan poliisien jännittävimpiin tapauksiin, ja rikoksista kertovat poliisit ovat itse olleet mukana niiden selvittämisessä. Sarjassa lukija pääsee kokoamaan mutkikasta palapeliä syyllisten löytämiseksi. Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä. rn

ამ აუდიოწიგნის შეფასება

გვითხარით თქვენი აზრი.

ინფორმაცია მოსმენის შესახებ

სმარტფონები და ტაბლეტები
დააინსტალირეთ Google Play Books აპი Android და iPad/iPhone მოწყობილობებისთვის. ის ავტომატურად განახორციელებს სინქრონიზაციას თქვენს ანგარიშთან და საშუალებას მოგცემთ, წაიკითხოთ სასურველი კონტენტი ნებისმიერ ადგილას, როგორც ონლაინ, ისე ხაზგარეშე რეჟიმში.
ლეპტოპები და კომპიუტერები
შეგიძლიათ წაიკითხოთ Google Play-ზე შეძენილი წიგნები თქვენი კომპიუტერის ვებ ბრაუზერის გამოყენებით.

მეტი ავტორისგან Eri Tekijöitä

მსგავსი აუდიოწიგნები

მთხრობელი Teemu Mäkinen-ის მიერ