40 vuotta yleisradioinsinöörinä: Urani vaiheita 1973 - 2013

· BoD - Books on Demand
5,0
1 umsögn
Rafbók
412
Síður
Gjaldgeng
Einkunnir og umsagnir eru ekki staðfestar  Nánar

Um þessa rafbók

Monet Yleisradion ohjelmatyöntekijät ovat julkaisseet muistelmia, mutta tekniikasta on kerrottu harvemmin. Ainut Yleisradion tekniikan historiaa käsittelevä teos on vuonna 1996 julkaistu tohtori Kari Ilmosen Yleisradion historian kolmas osa. Teknillinen johtaja Paavo Velander on julkaissut vuonna 1986 suppeahkon muistelmateoksen "Kidekoneesta väritelevisioon". Yleisradion tuotantotekniikan yli-insinööri Pentti Pesari on vastaavasti muistellut omaa uraansa ja ennen kaikkea Yleisradion televisiotoimintaa vuonna 2005 julkaistussa kirjassaan "Näköradiosta digitelevisioon". DI Jorma Laihon 40 vuoden ura Yleisradiossa kattoi ajanjakson vuosina 1973-2013. Tänä aikana Yleisradio muuttui tekniikaltaan hyvin omavaraisesta yhtiöstä enimmäkseen ostopalveluja käyttäväksi mediataloksi. Monet yhtiön omat tekniset toiminnot on nyt ulkoistettu ja TV- ja radiotekniikka on muuttunut lähes täysin digitaaliseksi. Kirjoittajan oma ammattiura osui juuri tähän digitaalitekniikan läpimurtoon. Monet kirjoittajan uran aikana toteutetut hankkeet ovat häipyneet jo historian hämäriin. Suurelle yleisölle monet kirjassa kerrotut yksityiskohdat ja värikkäät tapahtumat ovat täysin tuntemattomia. Kirjoittaja selostaa myös paljon kritiikkiä herättäneen Digita Oy:n syntyhistorian omasta näkökulmastaan itse koettuine yksityiskohtineen. Uran edetessä kirjoittajan ura eteni teknisistä tehtävistä kohti ylintä johtoa ja pitkä ura teknisenä johtajana 2001-2013 tarjosi mielenkiintoisen näköalapaikan ison yhteiskunnallisesti merkittävän mediatalon joskus melko värikkääseen taustamaailmaan. Kirja kertoo elävästi yhtiön valtapeleistä erityisesti vuosina 2001-2013 ja valottaa poliittisesti sitoutumattoman ammattilaisen ja entisen masto- ja antenni-insinöörin kohtaamia vaikeuksia tuulisella huipulla. Kirja on hyvä läpileikkaus Yleisradion tekniikan kehityksestä, erään diplomi-insinöörin urakehityksestä ja muutosten vaikutuksista insinöörien työhön.

Einkunnir og umsagnir

5,0
1 umsögn

Um höfundinn

DI Jorma Laiho on syntynyt Halikossa 1950 ja valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1975. Hän aloitti uransa Yleisradiossa teknillisenä harjoittelijana jo opiskeluaikana 1973. Ensimmäiset työtehtävät liittyivät yleisradioasemien taajuussuunnitteluun. Hän toimi pitkään osastopäällikkönä radio- ja tv-asemia hoitavassa jakeluteknillisessä osastoryhmässä. Suomen korkeat radio- ja tv-mastot tulivat hyvin tutuiksi tässä tehtävässä. 1990-luvun lopulla hän toimi projektipäällikkönä, kun jakelutekniikka yhtiöitettiin Digita-nimiseksi tytäryhtiöksi. Vuonna 2001 hänet kutsuttiin Yleisradion teknilliseksi johtajaksi, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle 2013. Kirjoittaja on innokas ilmailun harrastaja ja on kiinnostunut myös historiasta.

Gefa þessari rafbók einkunn.

Segðu okkur hvað þér finnst.

Upplýsingar um lestur

Snjallsímar og spjaldtölvur
Settu upp forritið Google Play Books fyrir Android og iPad/iPhone. Það samstillist sjálfkrafa við reikninginn þinn og gerir þér kleift að lesa með eða án nettengingar hvar sem þú ert.
Fartölvur og tölvur
Hægt er að hlusta á hljóðbækur sem keyptar eru í Google Play í vafranum í tölvunni.
Lesbretti og önnur tæki
Til að lesa af lesbrettum eins og Kobo-lesbrettum þarftu að hlaða niður skrá og flytja hana yfir í tækið þitt. Fylgdu nákvæmum leiðbeiningum hjálparmiðstöðvar til að flytja skrár yfir í studd lesbretti.