Kevätsiivous – eroottinen novelli

· Lindhardt og Ringhof
Ebook
16
Pages
Ratings and reviews aren’t verified  Learn More

About this ebook

Se perjantai-aamu oli ollut samanlainen kuin kaikki muutkin perjantai-aamut. Ainoa ero oli ollut se, että olin tiennyt viettäväni loppupäivän hieman eri tavalla kuin yleensä.

Kun kevätauringon säteet olivat muutamaa päivää aikaisemmin vihdoin murtautuneet harmaan pilvimassan lävitse, minut oli täyttänyt voimakas halu irrottautua omista yksitoikkoisista kuvioistani. Olin päättänyt, että käyttäisin koko viikonlopun itseni hemmotteluun, ylhäisessä yksinäisyydessäni. Alun perin meidän oli ollut määrä matkustaa yhdessä kesämökille laittamaan mökki ja piha kesäkuntoon, mutta olin onnistunut suostuttelemaan muut lähtemään ilman minua sillä verukkeella, että asunnossamme piti tehdä kevätsiivous. Se todellakin oli tarpeen, mutta oikeasti minulla oli aivan muita suunnitelmia.

Suunnittelin lähteväni kaupungille shoppailemaan – hieman syyllisyyttä potien – ja iltapäiväksi olin varannut ajan solariumiin. Ensin hankkisin rusketuksen, sitten rentoutuisin hieronnassa. Myöhemmin söisin herkullisen illallisen, ja sitten... Siihen mielikuvitukseni ei enää riittänyt. Jotain kuitenkin tapahtuisi, sillä jotain oli pakko tapahtua. Olin kiihottunut jo pelkästä odotuksesta ja jännityksestä...

Lue myös Seksikäs silmänkääntötemppu.
Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

Rate this ebook

Tell us what you think.

Reading information

Smartphones and tablets
Install the Google Play Books app for Android and iPad/iPhone. It syncs automatically with your account and allows you to read online or offline wherever you are.
Laptops and computers
You can listen to audiobooks purchased on Google Play using your computer's web browser.
eReaders and other devices
To read on e-ink devices like Kobo eReaders, you'll need to download a file and transfer it to your device. Follow the detailed Help Center instructions to transfer the files to supported eReaders.