Eveliinan surma

· Lindhardt og Ringhof
電子書
14
頁數
評分和評論未經驗證 瞭解詳情

關於這本電子書

Imatralla tuuli ja satoi marraskuun 14. päivänä vuonna 2000. Illan mittaan tuuli yltyi myrskyiseksi ja sade muuttui kaatosateeksi. 14-vuotias Eveliina lähti kotoaan Linnankoskelta polkupyörällä Imatrankoskelle tanssistudio Jamiin tanssitunnille noin kello 17.45. Matkaan lähtiessään hän oli jättänyt tai unohtanut matkapuhelimensa kotiin. Tanssitunti päättyi kello 19.00. Tanssistudion pihalla Eveliina totesi kaverilleen, että hän kastuisi kokonaan ennen kuin olisi kotona. Seuraava havainto Eveliinasta on kello 19:n jälkeen Imatrankoskentien siltojen itäpäästä, jolloin hänen nähtiin kääntyvän siltojen jälkeen kevyen liikenteen väylälle ja jatkavan matkaansa Imatrankosken kirkon suuntaan. Eveliina oli liikkeellä yksin. Äiti odotti kotona tytärtään lämpimään saunaan. Turhaan. Eveliina ei palannut koskaan kotiin. Samana iltana Kosken koululla Eveliinan matkan varrella alkoivat salibandyharjoitukset kello 18.00. Niihin osallistui valmentajansa johdolla viisi poikaa, heidän joukossaan 15-vuotias Otto. Harjoitukset päättyivät normaalia aikaisemmin noin kello 19.00. Otto lähti rankkasateessa polkupyörällä kohti kotiaan Imatrankosken suuntaan. Nuoret kohtasivat pyörätiellä Imatrankosken kirkon kohdalla kohtalokkain seurauksin. Pohjanmaan rikos-selvitys sarja sisältää laajan valikoiman jännittäviä ja aitoja kriminaalitapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tapaukset ovat kirjoittaneet poliisit jotka auttoivat tutkimuksissa. Kaikki tapaukset ovat jo selviytyneet ja tuomiot tehty. Se on henkeäsalpaavaa lukemista, ja todellisuus usein ylittää mielikuvituksen. Lukija saa perehtyä muutamaan Skandinavian poliisin historiaan dramaattisin tapauksiin, ja tutustua palapeliin, jonka syyllisten löytäminen merkitsee.

為這本電子書評分

請分享你的寶貴意見。

閱讀資訊

智能手機和平板電腦
請安裝 Android 版iPad/iPhone 版「Google Play 圖書」應用程式。這個應用程式會自動與你的帳戶保持同步,讓你隨時隨地上網或離線閱讀。
手提電腦和電腦
你可以使用電腦的網絡瀏覽器聆聽在 Google Play 上購買的有聲書。
電子書閱讀器及其他裝置
如要在 Kobo 等電子墨水裝置上閱覽書籍,你需要下載檔案並傳輸到你的裝置。請按照說明中心的詳細指示,將檔案傳輸到支援的電子書閱讀器。