Kallellaan: Isän päiväkirja

· Werner Söderström Ltd
eBook
148
Halaman
Rating dan ulasan tidak diverifikasi  Pelajari Lebih Lanjut

Tentang eBook ini

Pieni poika mullistaa syntyessään vanhempiensa elämän ja opettaa vuoden aikana nelikymppiselle monta uutta asiaa. Kun tutti hukkuu, pörssiromahdus on pikkujuttu.

Kati ja Jari Tervon esikoispoika Kalle syntyi helmikuussa 1999 ja mullisti vanhempiensa elämän. Kun nelikymppinen saa ensimmäisen lapsensa, hän kulkee pöljä ilme naamallaan pitkän aikaa.

Tuore isä ryhtyy pitämään päiväkirjaa muutama tunti poikansa syntymän jälkeen. Hän seuraa vauvansa varttumista vuoden ajan, kirjaa lähes päivittäin poikansa edistysaskeleet. Riemua seuraa huoli, väsymys vaihtuu syvään iloon. Miljoonat vanhemmat ovat käyneet läpi samat tunteet.

Kallellaan kertoo ihmisestä, jolle lähes kaikki asiat ovat ensimmäisiä asioita. Kirjan tähti on Kalle, mutta siinä sivussa kerrotaan myös äidistä ja isästä. Äiti pitää huushollin pystyssä, isä viimeistelee romaania ja hyppää Uutisvuodossa. Kallellaan on erilainen isän päiväkirja. Siinä ei ole sissejä eikä siinä koukata. Kirjassa tarjotaan myös vaihtoehtoinen näkemys maailmanlopusta. Maailma ei lopu paukahtaen eikä kitisten. Se hukkuu pulautukseen.

Jari Tervo (s. 1959) on kahden viime vuosikymmenen luetuimpia ja arvostetuimpia suomalaisia romaanikirjailijoita, joka tunnetaan nokkelasta kielestään ja taidoistaan luoda monipolvisia tarinoita.

Beri rating eBook ini

Sampaikan pendapat Anda.

Informasi bacaan

Smartphone dan tablet
Instal aplikasi Google Play Buku untuk Android dan iPad/iPhone. Aplikasi akan disinkronkan secara otomatis dengan akun Anda dan dapat diakses secara online maupun offline di mana saja.
Laptop dan komputer
Anda dapat mendengarkan buku audio yang dibeli di Google Play menggunakan browser web komputer.
eReader dan perangkat lainnya
Untuk membaca di perangkat e-ink seperti Kobo eReaders, Anda perlu mendownload file dan mentransfernya ke perangkat Anda. Ikuti petunjuk Pusat bantuan yang mendetail untuk mentransfer file ke eReaders yang didukung.