Kalman poika

· Lindhardt og Ringhof
E-kitap
215
Sayfa
Puanlar ve yorumlar doğrulanmaz Daha Fazla Bilgi

Bu e-kitap hakkında

Neuvosto-Karjalan suomalaisjohtajan ajatuksia ennen kuolemaa

Ruotsinkieliseen sivistyskotiin vuonna 1881 syntynyt Edvard Gylling valitsi elämälleen yllättävän polun, kun hän toimi ensin Suomessa SDP:n johtoportaassa, sitten sisällissodassa punaisten esikuntapäällikkönä. Viipurista hän pakeni Tukholmaan, josta Lenin kuitenkin kutsui hänet Neuvostoliittoon. Siellä hän nousi aktiivisen toimintansa ansiosta uuden Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajaksi. Gylling alkoi kehittää alueen teollisuutta ja maataloutta ja houkutteli sinne tuhansia suomalaisia muuttajia niin Suomesta kuin esimerkiksi Amerikastakin. Idealistinen alku sortui kuitenkin Stalinin vainoihin, jotka koituivat myös Gyllingin kohtaloksi. Ensin hän menetti asemansa ja joutui muuttamaan Moskovaan, lopulta seurasivat pidätys, kuulustelut, kidutus ja armoton tuomio.

Kiehtovassa romaanissa Edvard Gylling pohtii elämäänsä ja tekojaan teloitusta odottaessaan ja kertaa samalla jännittäviä ja jännitteisiä historian tapahtumia.

Tuure Vierros (1927–2012) oli suomalainen historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja kirjailija. Hän oli kotoisin Kankaanpäästä ja teki pitkän uran opettajana eri paikkakunnilla. Vierros julkaisi lukuisia historiallisia romaaneja ja oppikirjoja ja myös näytelmiä ja esseitä.

Bu e-kitaba puan verin

Düşüncelerinizi bizimle paylaşın.

Okuma bilgileri

Akıllı telefonlar ve tabletler
Android ve iPad/iPhone için Google Play Kitaplar uygulamasını yükleyin. Bu uygulama, hesabınızla otomatik olarak senkronize olur ve nerede olursanız olun çevrimiçi veya çevrimdışı olarak okumanıza olanak sağlar.
Dizüstü bilgisayarlar ve masaüstü bilgisayarlar
Bilgisayarınızın web tarayıcısını kullanarak Google Play'de satın alınan sesli kitapları dinleyebilirsiniz.
e-Okuyucular ve diğer cihazlar
Kobo eReader gibi e-mürekkep cihazlarında okumak için dosyayı indirip cihazınıza aktarmanız gerekir. Dosyaları desteklenen e-kitap okuyuculara aktarmak için lütfen ayrıntılı Yardım Merkezi talimatlarını uygulayın.