Keveys

· Werner Söderström Ltd
3,0
1 atsauksme
E-grāmata
135
Lappuses
Atsauksmes un vērtējumi nav pārbaudīti. Uzzināt vairāk

Par šo e-grāmatu

Kauhun kuninkaan viihdeyllätys myyntilistojen kärjestä

Kutkuttava tarina aivan tavallisesta miehestä, jonka elämä muuttuu yhtäkkiä sietämättömän kevyeksi.

Scott Carey huomaa painavansa päivä päivältä vähemmän – laihtumatta grammaakaan. Scott ei haluaisi kertoa kellekään, sillä Castle Rock on pikkukaupunki, jossa mitään poikkeavaa ei katsota hyvällä. Ei siis ihme, että kaupunkiin juuri avattu hieno ravintola ei ota menestyäkseen, sen omistajat Missy ja Deirdre kun ovat... erilaisia. Pahaksi onneksi he ovat myös Scottin uusia, heti kättelyssä hankaliksi heittäytyviä naapureita. Tilanne vaikuttaa synkältä. Hiljalleen haihtuvan miehen arvoitus ei ratkea ennen kuin on riidelty vielä yksi riita, katsottu kohtalokas videotallenne ja todettu, että paha ei ole ihminen, vain toinen kevyempi toista.

Yhdysvaltalainen Stephen King (s. 1947) on yksi maailman tunnetuimmista kirjailijoista ja amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimpia tarinankertojia. Hänen ensimmäinen romaaninsa Carrie ilmestyi 1974, minkä jälkeen hän on kirjoittanut yli 60 kirjaa, jotka ovat kaikki olleet maailmanlaajuisia myyntimenestyksiä. Kingin teosten pohjalta on tehty lukuisia televisiosarjoja ja elokuvia. Hänen tuoreimpia teoksiaan ovat Ulkopuolinen, Mersumies-trilogia ja Hohdon tarinaa jatkava Tohtori Uni. Useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja voittaneelle Stephen Kingille myönnettiin vuonna 2018 American PENin sananvapauspalkinto. Hän asuu Mainessa vaimonsa, kirjailija Tabitha Kingin kanssa. Heidän poikansa Joe Hill ja Owen King ovat myös kirjailijoita.

Vērtējumi un atsauksmes

3,0
1 atsauksme

Par autoru

Novērtējiet šo e-grāmatu

Izsakiet savu viedokli!

Informācija lasīšanai

Viedtālruņi un planšetdatori
Instalējiet lietotni Google Play grāmatas Android ierīcēm un iPad planšetdatoriem/iPhone tālruņiem. Lietotne tiks automātiski sinhronizēta ar jūsu kontu un ļaus lasīt saturu tiešsaistē vai bezsaistē neatkarīgi no jūsu atrašanās vietas.
Klēpjdatori un galddatori
Varat klausīties pakalpojumā Google Play iegādātās audiogrāmatas, izmantojot datora tīmekļa pārlūkprogrammu.
E-lasītāji un citas ierīces
Lai lasītu grāmatas tādās elektroniskās tintes ierīcēs kā Kobo e-lasītāji, nepieciešams lejupielādēt failu un pārsūtīt to uz savu ierīci. Izpildiet palīdzības centrā sniegtos detalizētos norādījumus, lai pārsūtītu failus uz atbalstītiem e-lasītājiem.