Kossina Taluksessa: Tuokiokuvia pienen pojan elämästä 1956-1961

· BoD - Books on Demand
4.0
1 件のレビュー
電子書籍
104
ページ
利用可能
評価とレビューは確認済みではありません 詳細

この電子書籍について

Urho Kekkonen oli talvella valittu Tasavallan Presidentiksi. Yleislakko vavisutti Suomea ja työläiset lakkoilivat. Kuusi henkinen työläisperheemme muutti Alavieskan Taluskylään isovanhempien käytöstä vapautuneeseen mökkiin kesällä 1956. Olin tuolloin kuusivuotias. Lapsi näkee ja muistaa ympäröivästä maailmastaan asiat lapsen silmin ja tulkitsee muistikuviaan omina kokemuksinaan, jotka hyvinkin saattavat poiketa muiden aikalaisten kokemuksista. Paljon nimiä, paikkojen nimiä ja asioita on unohtunut matkalla. Tämä kirja on kuitenkin muistelmateos muistiin tallentuneista tapahtumista ja pienen pojan kokemuksista pienessä pohjalaisessa kylässä vuosina1956-1961 jolloin elämää rytmittivät mökkiläisen elämän niukkuus ja huoli toimeentulosta. Kirja on myös tarina siitä, kuinka pienet asiat vaikuttivat elämään ja vanhempien kekseliäisyys toi lisää särvintä pöytään.

評価とレビュー

4.0
1 件のレビュー

著者について

Mauri Laakkonen on riihimäkeläinen harrastajakirjoittaja, joka innostui eläkkeelle jäätyään runojen kirjoittamisesta ja sen myötä kokoamaan blogi-kirjoituksistaan muistelmateoksen. Ensimmäinen runoteos ilmestyi marraskuun lopulla 2014 ja kaksi seuraavaa vuoden 2015 alkupuolella. Lisäksi yhteinen Eriparisukat omakustannerunokirja 14-vuotiaan pojantyttären Iitu-Olivian kanssa maaliskuussa 2015. Työnsä ohessa Laakkonen on avustanut henkilöstö- ja paikallislehtiä 1970-luvulta alkaen, ensin kuvittajana ja myöhemmin oto-kirjoittajana ja taittajana. Työssään Postipankin sponsorointitehtävissä hän on ollut mukana ideoimassa yhteistyöhankkeita urheilun ja kulttuurin parissa (1985-1998). Viestinnän ja markkinointiviestinnän etä- ja lähiopetustehtävissä hän toimi 2000-luvun vaihteessa muun muassa Markkinointi-instituutissa ja Pohjois-Savon ammatillisessa instituutissa (1999-2002).

この電子書籍を評価する

ご感想をお聞かせください。

読書情報

スマートフォンとタブレット
AndroidiPad / iPhone 用の Google Play ブックス アプリをインストールしてください。このアプリがアカウントと自動的に同期するため、どこでもオンラインやオフラインで読むことができます。
ノートパソコンとデスクトップ パソコン
Google Play で購入したオーディブックは、パソコンのウェブブラウザで再生できます。
電子書籍リーダーなどのデバイス
Kobo 電子書籍リーダーなどの E Ink デバイスで読むには、ファイルをダウンロードしてデバイスに転送する必要があります。サポートされている電子書籍リーダーにファイルを転送する方法について詳しくは、ヘルプセンターをご覧ください。