Lain tarkka noudattaminen voi olla vaikeaa, jos on nälkäinen, epätoivoinen ja uhattuna. Jotkut taas valitsevat lainsuojattoman elämän tietoisesti. Sitä varten pitää ensinnäkin olla viehätysvoimaa, kuten huijari Robert V. Millerillä eli kreivi Victor Lustigilla. Toiseksi on oltava rÃļyhkeä, kuten entinen laskuvarjosotilas Albert Spaggiari, joka ryÃļsti yli 50 miljoonaa frangia Ranskan varmimmasta pankista. Lisäksi on vielä oltava peloton kuin merirosvo Mustaparta, joka piti pilkkanaan Britannian laivastoa.
Joskus koko yhteisÃļ perustuu rikoksiin, kuten orjuudesta eläneet barbareskikaupungit 1600- ja 1700-luvulla Pohjois-Afrikassa. Rikollisuus voi periytyä sukupolvilta toisille, kuten Kiinan triadeilla, joiden salainen järjestÃļ on toiminut 1300-luvulta lähtien, ja Italian mafialla, joka menestyksekkäästi levittyi 1800-luvulla Yhdysvaltain suurkaupunkeihin.
Tämä kirja kertoo pahimmista roistoista, joita historia on oppinut tuntemaan.
Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin â takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryÃļstÃļretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.