Papin rouva

· WSOY
Електронна книга
244
Сторінки
Google не перевіряє оцінки й відгуки. Докладніше.

Про цю електронну книгу

Papin rouva on Juhani Ahon romaani vuodelta 1893. Se on jatko-osa vuonna 1885 ilmestyneelle romaanille Papin tytär. Edellisen romaanin tapahtumista on kulunut runsaat puoli vuosikymmentä. Päähenkilö Elli riutuu rakkaudettomassa avioliitossa Mikko Aarnion kanssa. Ylioppilas Olavin vierailu herättää henkiin Ellin tukahdetut romanttiset unelmat. Papin tyttären aikajana on useita vuosia, Papin rouvassa tapahtumat tiivistyvät muutamaan kesäiseen viikkoon. Molemmat romaanit on julkaistu myös samassa niteessä nimellä Papin tytär - Papin rouva.Papin rouvaa pidetään psykologisen kuvauksen eittämättömänä klassikkona suomalaisessa kirjallisuudessa. Juhani Aho (11. syyskuuta 1861 Lapinlahti - 8.elokuuta 1921 Helsinki) oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka elätti itsensä kirjoittamalla. Häntä on pidetty leimallisesti kansallisena kirjailijana ja modernin kirjasuomen kehittäjänä. Ahon varhaistuotanto ilmensi realismia, mutta hän toi siihen myös uutta ilmettä käsittelemällä uuden ja vanhan ristiriitaa (esimerkiksi esikoisromaani Rautatie. Hänen pääteoksekseen luetaan Rautatie, kertomus maaseudun ukosta ja akasta, jotka ensi kertaa kuulevat rautatiestä ja haluavat lopulta päästä sitä katsomaan. Kirjailijan myöhäiskauden huomattavimmasta teoksesta Juhasta on tehty kaksi oopperaa ja neljä elokuvaa. Aho on tunnettu myös kehittämästään novellityypistä, suosituista lyhyistä kertomuksistaan eli lastuista, joista tunnetuin on Siihen aikaan kun isä lampun osti. Vaikka lastut ovat saavuttaneet suurta suosiota lukijoiden keskuudessa, kirjailija ei itse niistä juuri perustanut, vaan pikemminkin kuvasi niitä muun luomistyön ohessa lenteleviksi kappaleiksi. Vuosina 1891–1921 lastuja ilmestyi kahdeksan kokoelmaa. [Elib].

Оцініть цю електронну книгу

Повідомте нас про свої враження.

Як читати

Смартфони та планшети
Установіть додаток Google Play Книги для Android і iPad або iPhone. Він автоматично синхронізується з вашим обліковим записом і дає змогу читати книги в режимах онлайн і офлайн, де б ви не були.
Портативні та настільні комп’ютери
Ви можете слухати аудіокниги, куплені в Google Play, у веб-переглядачі на комп’ютері.
eReader та інші пристрої
Щоб користуватися пристроями для читання електронних книг із технологією E-ink, наприклад Kobo, вам знадобиться завантажити файл і перенести його на відповідний пристрій. Докладні вказівки з перенесення файлів на підтримувані пристрої можна знайти в Довідковому центрі.