Puhdistaja

· Word Audio Publishing
E‑kniha
283
Počet strán
Hodnotenia a recenzie nie sú overené  Ďalšie informácie

Táto e‑kniha

John Milton on alansa artesaani – tappamisen ammattilainen. Mies joka kutsutaan apuun, kun Britannian hallitus haluaa eliminoida pahimmista pahimmat: valtion viholliset, joita edes armeija tai legendaarinen MI5 ei pysty pysäyttämään. Vuosia jatkunut murhaaminen on kuitenkin vaatinut veronsa. Milton kärsii piinaavista painajaisista. Hän päättää, että seuraava työ on hänen viimeisensä. Sen jälkeen hän voi sovittaa tekonsa...

Milton päätyy Lontoon East Endiin. Nuori äiti tarvitsee hänen apuaan pelastaakseen poikansa. Pojan huostaanottanut jengi sekä sitä johtava karismaattinen rap-artisti eivät kuitenkaan suostu yhteistyöhön. Kun mellakat iskevät Lontooseen, palkkatappaja päätyy vieraalle maaperälle sekä kasvokkain tuntemattoman vihollisen kanssa. Kun hänen työnantajansa lähettää hänen peräänsä toisen agentin, tilanne mutkistuu entisestään.

Mark Dawson on Isosta-Britanniasta kotoisin oleva jännityskirjailija. Hänen dekkarisarjojaan on käännetty suomeksi, ruotsiksi sekä tanskaksi. Taustaltaan hän on asianajaja: kymmenen vuoden ajan Dawson työskenteli keskellä metropolin kuhinaa Lontoon Cityssä sekä Sohossa. Nykyään hän asuu Wiltshiressa perheensä kanssa.

Ohodnoťte túto elektronickú knihu

Povedzte nám svoj názor.

Informácie o dostupnosti

Smartfóny a tablety
Nainštalujte si aplikáciu Knihy Google Play pre AndroidiPad/iPhone. Automaticky sa synchronizuje s vaším účtom a umožňuje čítať online aj offline, nech už ste kdekoľvek.
Laptopy a počítače
Audioknihy zakúpené v službe Google Play môžete počúvať prostredníctvom webového prehliadača v počítači.
Čítačky elektronických kníh a ďalšie zariadenia
Ak chcete tento obsah čítať v zariadeniach využívajúcich elektronický atrament, ako sú čítačky e‑kníh Kobo, musíte stiahnuť príslušný súbor a preniesť ho do svojho zariadenia. Pri prenose súborov do podporovaných čítačiek e‑kníh postupujte podľa podrobných pokynov v centre pomoci.