Tuulentuojat

· Word Audio Publishing
電子書籍
316
ページ
評価とレビューは確認済みではありません 詳細

この電子書籍について

Apteekki-romaanista tutun Ruusvirran perheen tarina jatkuu

1920-luku on Suomessa ja Porissa kiivaan taloudellisen kasvun aikaa. Myös uusia aatteita virtaa maahan ja erityisesti nuoret innostuvat niistä, niin myös Ruusvirran porvarisperheessä. Perheen pää Aron Ruusvirta on luovuttanut apteekkinsa seuraavan sukupolven käsiin ja koettaa nauttia eläkepäivistä. Lauri ja Synnoven puoliso Gustaf taas ovat innokkaita suojeluskuntalaisia. Samaan aikaan työläisperheen tyttö Allida Penttilä tähtää opinnoissaan ja urallaan korkealle perheen miesten vastustuksesta piittaamatta.

Leila Tuure (s. 1938) on historiallisista romaaneistaan tunnettu porilaissyntyinen kirjailija, joka on työskennellyt myös historianopettajana. Tuuren tarinoissa menneet vuosisadat heräävät ihastuttavasti eloon ja erilaiset ihmiskohtalot saavat äänensä kuuluviin. Tuulentuojat on Tuuren Poriin sijoittuvan, Ruusvirtojen perheen elämänvaiheista kertovan historiallisen romaanisarjan itsenäinen toinen osa.

この電子書籍を評価する

ご感想をお聞かせください。

読書情報

スマートフォンとタブレット
AndroidiPad / iPhone 用の Google Play ブックス アプリをインストールしてください。このアプリがアカウントと自動的に同期するため、どこでもオンラインやオフラインで読むことができます。
ノートパソコンとデスクトップ パソコン
Google Play で購入したオーディブックは、パソコンのウェブブラウザで再生できます。
電子書籍リーダーなどのデバイス
Kobo 電子書籍リーダーなどの E Ink デバイスで読むには、ファイルをダウンロードしてデバイスに転送する必要があります。サポートされている電子書籍リーダーにファイルを転送する方法について詳しくは、ヘルプセンターをご覧ください。