Urpukas

· WSOY
5.0
ביקורת אחת
ספר דיגיטלי
115
דפים
הביקורות והדירוגים לא מאומתים מידע נוסף

מידע על הספר הדיגיטלי הזה

Jännittävä, luontoa kunnioittava fantasiaromaani ammentaa pohjoisista perinteistä.

Urpukas on vasta kuudentoista, mutta jo taitava kuparinvalaja. Kyläläiset karttavat häntä, sillä hän on hallava: puoliksi ihminen, puoliksi haltia.

Haltioilla on tärkeä tehtävä luonnon suojelijoina, mutta jotkut haluaisivat päästä heistä eroon. Kun kyläläiset kaatavat vanhan haltiapuun, kylän ylle lankeaa kirous ja sen asukkaat sairastuvat hengenvaaralliseen suoviluun. Vain omassa rauhassaan viihtyvän suomunkaiskansan apu voi auttaa kylää selviytymään.

Oikeamielisenä itseään pitänyt Urpukas lähtee hakemaan apua, mutta joutuu vastakkain heikkoutensa kanssa, eikä voi edes aavistaa, mitä suomunkaiset haluavat avustaan vastalahjaksi...

Tuulia Aho on kirjoittanut sekä lapsille että nuorille, mutta fantasian ystävät muistavat hänet parhaiten laadukkaasta Kuikansulka-trilogiasta. Sarjaan kuuluvat teokset Kuikansulka, Pääsky ja yötuuli sekä Lumen tytär.

דירוגים וביקורות

5.0
ביקורת אחת

רוצה לדרג את הספר הדיגיטלי הזה?

נשמח לשמוע מה דעתך.

איך קוראים את הספר

סמארטפונים וטאבלטים
כל מה שצריך לעשות הוא להתקין את האפליקציה של Google Play Books ל-Android או ל-iPad/iPhone‏. היא מסתנכרנת באופן אוטומטי עם החשבון שלך ומאפשרת לך לקרוא מכל מקום, גם ללא חיבור לאינטרנט.
מחשבים ניידים ושולחניים
ניתן להאזין לספרי אודיו שנרכשו ב-Google Play באמצעות דפדפן האינטרנט של המחשב.
eReaders ומכשירים אחרים
כדי לקרוא במכשירים עם תצוגת דיו אלקטרוני (e-ink) כמו הקוראים האלקטרוניים של Kobo, צריך להוריד קובץ ולהעביר אותו למכשיר. יש לפעול לפי ההוראות המפורטות במרכז העזרה כדי להעביר את הקבצים לקוראים אלקטרוניים נתמכים.