Yön lapsi

· Lindhardt og Ringhof
電子書
244
頁數
評分和評論未經驗證 瞭解詳情

關於這本電子書

Eräänä lämpöisenä iltana joukko miehiä on kokoontunut istumaan iltaa sanfranciscolaiseen Alta Inoyo -klubiin. Pian yksi heistä alkaa kertoa tarinaa; tarinaa itsestään Klondikessa vuonna 1898 kultaryntäyksen aikaan. Mies väittää tavanneensa eristyksissä eläneen alkuperäiskansan, jonka päällikkö ei kuitenkaan ollut kuten muut heimon jäsenet – hän oli vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen nainen.

"Yön lapsi" on yksi jännittävistä novelleista Jack Londonin samaa nimeä kantavassa kokoelmassa. Kokoelma sisältää seitsemän novellia. Novelleissa vieraillaan esimerkiksi härkätaistelussa sekä tavataan nainen, joka ystävystyy kotiinsa murtautuneen miehen kanssa. Jack London (1876–1916) syntyi San Franciscossa. 15-vuotiaasta saakka hänen oli selvittävä omillaan huonosti palkatuissa töissä, kuten kullankaivajana Pohjois-Amerikan erämaassa. Myöhemmin London palasi takaisin Kaliforniaan ja alkoi työskennellä lehtimiehenä ja kirjailijana. Lyhyeksi jääneen elämänsä aikana Londonista tuli sekä rikas että kuuluisa Yukon-aiheisilla romaaneillaan, kuten "Erämaan kutsu" (1903) ja "Susikoira" (1906). Hän kuvasi sivilisoituneen maailman laidalla elävien elämää taisteluna elämästä ja kuolemasta. Omiin kokemuksiinsa perustuen, elämästä yhteiskunnan pohjalla, hän kirjoitti teoksensa "Kadotuksen kansa" (1903) sekä dystopisen romaaninsa "Rautakorko" (1908), joka käsittelee häikäilemättömien kapitalistien ja alas poljettujen ihmisten välistä taistelua. Jack London on yksi maailman käännetyimmistä amerikkalaiskirjailijoista – joitakin hänen teoksistaan on käännetty 70 eri kielelle. Urallaan London kirjoitti yli 50 kaunokirjallista teosta, tietokirjoja, satoja novelleja sekä useita artikkeleita ja esseitä.

為這本電子書評分

請分享你的寶貴意見。

閱讀資訊

智能手機和平板電腦
請安裝 Android 版iPad/iPhone 版「Google Play 圖書」應用程式。這個應用程式會自動與你的帳戶保持同步,讓你隨時隨地上網或離線閱讀。
手提電腦和電腦
你可以使用電腦的網絡瀏覽器聆聽在 Google Play 上購買的有聲書。
電子書閱讀器及其他裝置
如要在 Kobo 等電子墨水裝置上閱覽書籍,你需要下載檔案並傳輸到你的裝置。請按照說明中心的詳細指示,將檔案傳輸到支援的電子書閱讀器。