You've got mail

· Lindhardt og Ringhof
电子书
22
评分和评价未经验证  了解详情

关于此电子书

Seksikäs piristysruiske pariskunnan arkeen ja kahdenkeskisiin hetkiin.

"Poika yritti keskittyä budjetin tekemiseen. Tyttö oli ollut tyttökavereidensa kanssa ulkona ja oli nyt seikkailunhaluinen." – You’ve got mail kirjoittanut Miehelle & Naiselle

"He olivat ulkona sateessa – ja syttyivät yhtäkkiä himosta. Tilanne oli ihana ja lämmin." – Ihana ja märkä kirjoittanut Glenn Illing

"Kun tyttö on laittanut työhousunsa jalkaan, he lähtevät yhdessä viemään pyykkiä pyykkitupaan. On niin ihanaa, ettei heillä ole omaa pyykinpesukonetta!" – Pyykkituvan tuolilla kirjoittanut Ona Nita, Oslo

"Poika nuoli häntä paljon lyhyemmän ajan kuin aikaisemmalla kerralla. Johtuiko se siitä, että hänen tuheronsa oli kasvanut melko tiheäksi viime kerralsta?" – Vesihana kirjoittanut Kaj Gornizk

CUPIDO on elämänilon, himon ja nautinnon aikakauslehti, joka on julkaissut lukijoidensa fantasioihin ja seksikokemuksiin perustuvia novelleja jo vuodesta 1984.

为此电子书评分

欢迎向我们提供反馈意见。

如何阅读

智能手机和平板电脑
只要安装 AndroidiPad/iPhone 版的 Google Play 图书应用,不仅应用内容会自动与您的账号同步,还能让您随时随地在线或离线阅览图书。
笔记本电脑和台式机
您可以使用计算机的网络浏览器聆听您在 Google Play 购买的有声读物。
电子阅读器和其他设备
如果要在 Kobo 电子阅读器等电子墨水屏设备上阅读,您需要下载一个文件,并将其传输到相应设备上。若要将文件传输到受支持的电子阅读器上,请按帮助中心内的详细说明操作。